Improvisaatio                                       

Improvisointi tarkoittaa esityksen luomista esittämishetkellä, ilman suunnittelua tai käsikirjoitusta. Improvisaatiota käytetään teatterin lisäksi mm. musiikissa ja  tanssissa. Improvisaatioteatteri on saanut alkunsa Commedia Dell'Artesta Italiasta 1400-luvulta. Nykyiseen tapaan tehdä improvisaatioteatteria ovat vahvasti vaikuttaneet omilla tahoillaan Viola Spolin Amerikassa ja Keith Johnstone Englannissa ja myöhemmin Kanadassa. Spolinin jälkiä seurasi Del Close Chicagosaa, joka muokautti Spolinin lähtökohdista improvisaatioteatterista itsenäisen esitysmuodon Chicagossa. Johnstone on alunperin opettaja, joka alkoi teettämään harjoituksia pitääkseen näyttelijänsä kiinni tässä hetkessä - ja päätyi perustamaan  maailmanlaajuisesti tunnettuja improvisaatioteattereja. Chicagolaisessa ja Johnstonen tavassa tehdä improvisaatioteatteria on eroja ja yhtäläisyyksiä, JOO! tekee improvisaatioteatteria kummastakin vaikutteita ottaen. Tärkeintä improvisaatiossa on yhteistyö, kuunteleminen ja reagointi - vahva läsnäolo jokaisessa hetkessä.

Improvisaatioteatterissa esiintyjät näyttelevät, ohjaavat, käsikirjoittavat, säveltävät ja valaisevat esityksen siinä hetkessä. Improvisaatioteatterissa hyödynnetään yleisän ideoita: yleisöltä kysytään esimerkiksi kohtauksessa/tarinassa käytettävää hahmoa, paikkaa tai henkilöiden välistä suhdetta. Improkielessä esitystapoja luokitellaan usein lyhyisiin, puolipitkään tai pitkään. Lyhyt tarkoittaa itsenäisiä, lyhyitä kohtauksia, jotka tehdään usein johonkin tekniikkaan perustuen. Esimerkiksi kohtauksessa saa käyttää vain kysymyksiä. Puolipitkä koostuu useista kohtauksista, jotka luovat itsenäisen tarinan. Pitkä tarkoittaa kokonaista improvisoitua näytelmää. Tarinallisuuden merkitys vaihtelee valitun improvisointitavan mukaan: tavoitteena voi olla luoda yhtenäinen tarina, tai improvisaatioesitys voi koostua sponttaaneista kohtauksista, joiden välillä ei ole yhteyttä -tai sitten sellainen muodostuu. Esityksiin tämä raami: lyhyt vai pitkä, tarinallista vai ei-tarinallista, on yleensä sovittu etukäteen, sisältöä ei. Välillä aina improvisaatioteatterissa kuulee jonkun yleisöstä sanovan: "tuo oli varmasti mietitty etukäteen". Näin ei kuitenkaan ole, koska improvisaatioteatterin viehätys myös esittäjälleen piilee  yllätyksellisyydessä: siinä, että mitä tahansa voi tapahtua. Mahtavinta onkin, kun huomaa itsensä sanovansa tai tekevänsä jotain, mitä ei itse osannut ollenkaan aavistaa. Ja yhtä lailla mahtavaa on huomata, miten kanssaimproaja siihen reagoi!

Improvisaatioteatteriyhdistys JOO! ry joo(@)joo.fi